Opetus. Riippuvuus. Tositarina. Katuliiduilla väritetty.
Äitini kanta on, että siskoni viettää liikaa aikaa koneen ja puhelimen tai yleensäkin ruudun ääressä. Hänen pitäisi äitini mielesttä tehdä jotain muutakin välillä. Hän on oikeassa, eihän siskoni oikeastaan muuta teekään kuin istu koneella ja nuku. Okei okei, hän syö aina välillä jos ehtii.
Siskoni kanta taas on minulle hieman epäselvä, mutta tiedän miksi hän on koko ajan joko puhelin kädessä tai koneen edessä. Yksinkertaista: Ei ole mitään muutakaan tekemistä. Tai onhan sitä, voisi tehdä kotitöitä: tiskata, siivota, käyttää koiria ulkona tai jotain muuta yhtä tylsältä kuulostavaa. Hän voisi myös mennä mummolaan pesemään mattoja ja leikkaamaan nurmikon. Miksi hän ei sitten mene, kerta tekemisen puutetta on?
Siskollani on kesäloma. Miksi hän tekisi kesälomalla jotain semmoista mistä ei tykkää? Siskoani ei kiinnosta leikata ruohoa tai pestä mattoja, hän haluaa tehdä kivoja asioita. Ja hän sattuu tykkäämään roolipelaamisesta netissä, frendeille tekstaamisesta, Supernaturalin katsomisesta ja elokuvista. Tietysti hän voisi saada mattojen pesusta ja nurmikon leikkaamisesta hieman rahaa, mutta ei siskoni sen takia mene mummolaan asti. Raha ei ole tärkeää.
Itseasiassa viime viikonloppuna olimme mummolassa. Koko tuon ajan vanhempamme ja isovanhempamme odottivat siskoni pesevän matot ja jäävän odottamaan ruohon kasvamista, jotta hän voisi leikata sen. Tosiasiassa siskoni olisi vain halunnut ottaa rennosti ja nauttia Juhannuksesta kirjan parissa, syöden grilliherkkuja. Hän olisi mielellään jäänyt mummolaan odottamaan ruohon kasvamista, mutta hän tunsi ilmassa leijuvat odotukset ja päätti lähteä jo sunnuntaina. Siskostani tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt häntä ja että kaikki vain odottivat häneltä jotain.
Toisekseen myös tätimme ja siis minun kummini oli mummolassa. En tiedä miksi, mutta siskoni ei tunnu tulevan toimeen äitimme siskon kanssa. Hän vaikuttaa jotenkin kireältä aina kun hän on samssa tilassa.
Toinen henkilö, joka aiheuttaa epämukavuutta isosiskolleni on pikkusiskoni. Innokas, tempperamenttinen suupaltti. Siskoani ärsyttää ylikaiken se ettei pikkusiskomme osaa pitää suutaan kiinni ja työntämättä nenäänsä muiden asioihin. Ymmärrän molempia, mutta mielestäni isosiskoni on aivan liian ankara pikkusiskolleen. Pikkusisko, kun ei tajua tehneensä mitään väärää. "Minä vain sanoin..." Toisaalta pikkusisko voisi joskus kunnioittaa muiden tunteita ja pysyä poissa muiden asioista. Tähän taloon tarvitaan vain yksi äiti. (no offence mothers)
Havahdun ajatuksistani hiljaisuuteen, huutaminen ja raivoaminen on loppunut. Sehän oli nopeaa, ajattelen. Nousen sängystäni mennäkseni vessaan. On ihan hiljaista ja varovasti avaan oven. Siinä samassa saan tietää syyn huutamisen loppumiseen. Siskoni kävelee ohitseni kyyneleitä poskillaan ja avaimia kädessään pyöritellen. Katson häntä ilmeetömästi ja yritän viesittää olevani pahoillani. Kuljen siskoni ohitse vessaan ja hetkeä myöhemmin kuulen ulko-oven paukahtavan kiinni. Tullessani vessasta huomaan siskoni ajovaatteiden kadonneen ja samassa kuulenkin moottorin ääneen. Näen äitini menevän ulos ja epäilen, että hän yrittää estää siskoani lähtemästä ajamaan vihaisena. Hetken päästä kuulen moottoripyörän kaaratavan ulos pihasta ja äitini tulevan sisälle. Tiedän, että äitini on vihainen, enkä uskalla mennä kurkistamaan ovestani ulos. Äiti lähtisi kohta yövuoroon ja toivon, etä siskoni tulee kotiin ennen sitä.
Hän ei tullut.
Seuraavana aamuna, tai no oikeastaan keskipäivän aikoihin molemmat ovat samaan aikaan hereillä ja tunnelma on edelleen kireä. Äitini menee siskon huoneeseen kysymään jotain, mutta en kuule mitä. Myöhemmin siskoni tulee lämmittämän lounasta keittiöön ja äitini yllättäen halaa häntä takaapäin. En tiedä, mitä tässä välillä on tapahtunut, mutta jotain on selvästi tapahtunut sillä äitini ei ole enää vihainen ja siskoni ei ainakaan ulkoisesti näytä niin loukkaantuneelta. En ymmärrä mitä oikein on tapahtunut, ennen kuin menen ulos ja tajuan etteivät yöllä kuulemani raaputusäänet olleetkaan unta. Siskoni on kirjoittanut äidilleni viestin talomme seinään, katuliiduilla.
Joskus ja useinkin tunteitaan on vaikea ilmaista, kun on loukkaantunut ja vihainen. Eikä silloin kannatakaan sanoa mitään. Vedä syvään henkeä, lähde pois tilanteesta, rauhoitu. Josja kun riita kalvaa ja puhuminen tuntuu vaikealta, ilmaise tunteesi jotenkin muulla tavalla. Kirjoita kirje, laita tekstiviesti, kuvaa video, kirjoita biisi tai piirrä sarjakuva. Älä vain patoa tunteita sisallesi, se vain pahentaa oloasi, ettekä varmasti saa asioita ikinä setvittyä. Ja sitten vielä: Kuuntele mitä toisella on sanottavana. Älä tuomitse. Vaikka et olekaan samaa mieltä, haluaa toinen osapuoli todennäköisesti vain sinun parastasi.
Olen pahoillani. Olen joskus lapsellinen.
Mutta tiedätkö mitä? Minä olen vielä lapsi.
Joskus käyttäydyn kuin aikuinen. Otan vastuuta, toimin vastuutuntoisesti.
Mutta tiedätkö mitä? Minä olen vielä lapsi.
Olen sinun mukulasi.
Vaikka olen loukkaantunut ja minuun sattuu ja huudan sinulle.
Rakastan sinua. Tulen aina rakastamaan sinua.
Olen iloinen, että olet kotona.
