"Last christmas I gave you my heart..." puhelimeni herätyskello alkaa pauhaamaan. Murahdan ja kurkotan kohti lattialla pauhaavaa puhelinta. Silmiäni avaamatta tökin näyttöä etusormella saadakseni puhelimen hiljaiseksi. Joudun yrittämään kahdesti ennen kuin Wham! hiljenee. Pyörähdän selälleni silmäni avaten. Valkoinen katto tuijottaa minua käskevästi ja huokaisen syvään. Nousen istumaan hiuksiani haroen ja räpyttelen unihiekan silmistäni. Jään hetkeksi jäätämään paikalleni ja tuijotan vastakkaisella seinällä olevaa kalenteria. Olen asettanut sen tammikuuhun, sillä en malta odottaa tulevaa työssäoppimisjaksoa.
Motivoituneena nousen sängystä työntäen jalkani värikkäisiin villatöppösiin, jotka olin saanut ystäväni mummolta joskus aikaisemmin syksyllä. Laahustan kylpyhuoneeseen napaten matkalta vaatteeni, jotka olin edellisenä iltana levitellyt pitkin huonettani. Tökkää vesssaan valot päälle ja katsoessani peiliin repeän nauruun. Hiukseni ovat keskijakauksella ja toiselta puolelta '"hieman" puff. Eiliset rajaukset ovat vetäneet lisää rajoja poskilleni ja silmieni alla on mustat aukot. Suu hymyssä etsin hopean hiusharjani ja kastelen hammasharjani. Siistiytyessäni hyräilen herätykelloni biisiä ja tunnen oloni hieman pirteämmäksi.
Viidessätoista minuutissa saan naamani kuosiin ja hiukseni ojennukseen. Olen päättänyt jättää keskijakauksen kokeiluna, joten pitkästä aikaa suoristan hiukseni. Suoristaesani katselen itseäni peilistä ja nousen varpailleni nähdäkseni kokonaisuuden paremmin. Töppöset ovat vaihtuneet vaaleanpunaisiin nilkkasukkiin. Oranssi toppi, joka päällä nukuin, on vaihtunut mustaan paitaan ja tummanruskeaan kauluspaitaan. Niiden kaverina musta hame ja legginsit.
"Näytän samalta kuin eilenkin", totean ajatuksissani ja vedän mustan pipon päähäni. Irrotan suoristusraudan seinästä ja kipitän puhelimeni luokse.
"Aikataulussa ollaan", ajattelen vilkaistessani kelloa ja istahdan sängylle selaamaan sosiaalista mediaa. Samalla vilkaisen ajankohtaisten uutisten pääotsikoita.
"Jaa, jaa, jaa, hasu jutu, aha", mumisen ja lopulta tungen puhelimen vaaleanviolettiin olkalaukkuuni, jossa on eilisen jäljiltä kaikki tarpeellinen. Heitän laukun olalleni suunnaten ulko-ovelle. matkalla vedän takin päälleni ja nappaan epäkäytännöllisen mallisen avaimen taskuuni.
"Uusi koulupäivä voi alkaa", ajattelen astuessani kirpeään aamuilmaan.
"Ding, dong, ding, dong, that is their song, with joyful ring, all caroling..." hyräilen hiljaa nojaten kyynärpäähäni. Edessäni on tylsännäköinen kulhollinen hernekeittoa, jossa pyörittelen lusikkaani. Edessäni istuu silmälasipäinen tyttö, joka käy kiivasta keskustelua norsuista vieressään istuvan tummatukkaisen pitkän tytön kanssa. Nostan lusikallisen vihreää, pyöreitä sattumia sisältävää liejua suuhuni, mutta olen purskauttaa sen takaisin lautaselleni vieressäni istuvan lyhyen tytön heittäessä härön läpän. Jotenkin aihe on vaihtunut norsuista häröilyyn. Nielen keiton vaivalloisesti ja yskien nauran tyttöjen jutuille. Mieleeni nousee tuttuni kertoma läppä posliinista ja hymyillen aloitan: "Mie oon miettinyt, että haluan joululahjaksi jotain posliinista ja lämmintä, joka on aina märkä..." Katson ystävieni kysyviä katseita ja virnistän: "Siis aina täynnä olevan kahvikupin." Kaikki kolme hymyilevät ja yksi naurahtaa huvittuneesti.
"No kelpaako kova posliini?" silmälasipäinen sinisilmä heittää viitaten aikaisempaan keskuteluun eräätä jätkästä. Purskahdamme kaikki nauruun.
"Miksi ei", vastaan naurun lomasta ja jatkan soppani syömistä.
Tuijotan melkein tyhjää soppalautasta ja naputan sormellani pöytää. Istun edelleen ruokalassa ystävieni kanssa. Haukotus karkaa huulieni välistä ja ummistan siniset silmäni hetkeksi. Kuuntelen parhaan ystäväni juttua reissusta poliisiasemalla, mutta samalla kiinnitän huomiota kauempana käytävään keskusteluun eilisestä tulishowsta. Hymyilen, kun kuulen naisäänen kehuvan esitystä. Toinen matalampi naisääni taas toteaa, että musiikki oli liian hiljaisella. Sormieni naputus pikkuhiljaa lakkaa ja yksittäiset keskustelut muuttuvat puheensorinaksi. Kohta en kuule lainkaan puheensorinaa, en kuule mitään.
Äänettömyys alkaa vaivata minua ja avaan silmäni. Nostan katseeni tummapuisesta pöydästä ja huomaan, että minut on hylätty. Pyöräytän silmiäni tuhahtaen ja nousen viedäkseni astiani. Matkalla huomaan kengännauhojeni olevan auki, mutten jaksa laittaa niitä kiinni. Jatkan matkaani huolettomasti, mutta sitten astun kengännauhan päälle ja lennän pitkin pituuttani ruokalan lattialle. Jotenkin ihmeen kaupalla saan pidettyä astiat käsissäni.
"Ne eivät hajonneet!" iloitsen hetken, kunnes muistan kuinka nolo olen. Olin varma, että saisin osakseni hirveän naurunremakan, mutta sen sijaan en edelleenkään kuule mitään. Nousen ja katson ympärilleni. Näen ihmisten katsovan minua huvittuneena ja muutama ei pysty pidättämään nauruaan. Silmäni kertovat heidän nauravan mutten kuule mitään. Rypistän kulmiani hämmentyneenä ja kiiruhdan laittamaan astiani. Astiat eivät kolise ja kilise tapansa mukaan ja minua alkaa oikeasti pelottaa.
"Mitä minulle tapahtuu?" mietin hämmentyneenä ja menen hakemaan kahvia: "Ainakin kuulen omat ajatukseni." Sekoitan kahviini maitoa ja sokeria ja olen törmätä maahanmuuttajaopiskelijaan, sillä en kuule hänen tulevan takaani. Suuntaan askeleeni kohti koulun aulaa. Kävellessäni katson jalkojani ja pohdin mikseivät kenkäni kopise. Nostaan katseeni käytävän lopussa ja ohitan vararehtorimme, joka tervehtii minua käden heilautuksella. Luen hänen huulitaan myös sanat; "Hyvää päivää!"
Vastaan samalla lailla takaisin, mutten kuule omaa ääntänikään, paitsi pääni sisällä. Kävelen naulakoille, ja kääntyessäni ottamaan takkini, naamaani lentää pahvimukillinen lämmintä vettä. Älähdän säikähdykestä ja peruutan pari askelta taaksepäin. Hieron silmistäni vettä ja näen edessäni Juulin ilkikurisen virneen. Hän tökkää minua olkapäähän ja kysyy jotain, mutten kuule mitä. Kohautan olkiani ja Juuli tökkää minua uudestaan nyt vähän kovempaa. Taas jotain sanoja, joita en kuule. Kohotan kulmiani kysyvästi. Lopulta Juuli ymmärtää etten kuule hänen puhettaan ja hän tönäisee minua niin, että kolautan pääni takana olevaan naulakkoon. Kiljaisen ja suljen silmäni.
"Miksi Juuli noin teki?" mietin ennen kuin mustuus iskee.
Avaan silmäni ja näen valkoista ja vihreää. Kuulen naurua. Nostan pääni vain tajutakseni kuinka noloon tilanteeseen olen joutunut. Olen taas ruokalassa, istun silmälasipäistä Juulia vastapäätä ja vieressäni istuu ruskeahiuksinen Julia. Edessäni on hernekeitto kulhoni, jossa ei ole juurikaan keittoa enää jäljellä. Tunnen kuinka poskeni alkavat hehkua häpeästi ja jotain valuu pitkin poskeani ja putoaa paidalleni. Kaikki kolme ystävääni katsovat minua huvittuneina ja Juuli snäppää minusta videota, luultavasti kaikille. Ericakin ottaa minusta kuvan ja ojentaa sitten paperia. Huokaisten otan paperin vastaan ja pyyhin kasvoillani olevan hernekeiton pois. Sen alta paljastuu tomaatin punaisena hehkuva naamani. Nousen ja putsaan tahran paidastani. Häpeissäni vien astiani ja varon tarkkaan etten kompastu jalkoihini. Lasken astiani niille varattuihin koreihin ja kahvia hakematta suuntaan ulos ruokalasta niin nopeasti kuin pääsen.
"Toivottavasti kukaan muu ei nähnyt nukahtaistani", ajattelen, mutta kävellessäni huomaan yhä enemmän huvittuneita katseita: "Juuli ja Juulin snäpit!" Painan pääni ja nostan kuulokkeet korvilleni.
"It's been long hard year. But now it's Christmas. Yes it's Christmas, thank god it's Christmas," Quuen laulaa ja ajattelen: "No kohta on joulu., Onneksi kohta on joulu."
