Kukkakuvioinen täkki

Surullinen ja masentava. Epätosi. Unenomainen. One Shot.

Kääriydyn kukkakuvioiseen peittooni ja vajoan melkein heti syvään uneen. Univelkoja on vähän kertynyt koulun ja muiden juttujen vuoksi.

Huomaan makaavani kostealla sammalmättäällä metsässä. Ylläni on pitkä hame ja tumman sininen t-paita ja minulla on hieman kylmä. Nousen seisomaan ja katselen ympärilleni nähden vain kuusia ja mäntyjä, sekä paljon vihreitä ja ruskeita sävyjä.

”Mitä minä täällä teen?” mietin ihmeissäni ja nousen ylös. Vaikka maa allani on kostea, mutta päälläni olevat vaatteet eivät tunnu märiltä. Hieron käsivarsiani ja astelen eteenpäin etsien katseellani muita ihmisiä tai liikettä. Yhtäkkiä huomaan sinisen vilahduksen n. kymmenen metrin päässä. Hieraisen silmiäni ja katson uudestaan. En heti näe sinistä vilahdusta uudelleen, mutta kohta huomaan sinisen liikkuvan. Tajuan sinisen värin olevan jonkun hiukset, jotka heiluvat hänen juostessaan ja tuulen leijuttaessa niitä.

”Hei! Odota! Odota minua! Minne sinä juokset?” huudan lähtiessäni juoksemaan hänen peräänsä. Tyttö ei hidasta vaan juoksee vain kuulematta huutojani. Hame hankaloittaa juoksemista ja nappaan se helmasta kiinni, jotta pystyisin juoksemaan nopeammin. Tytön vauhti alkaa hidastua ja hän kohta hän pysähtyy. Tyttö horjahtaa ja ottaa tukea puusta. Hänen kauniit sinivioletit hiuksensa valahtavat hänen kasvoilleen. Tytöllä on päällään musta hame ja valkoinen t-paita. Saavutan häntä ja ollessani enää parin askeleen päässä tyttö kirjaimellisesti romahtaa istualleen nojaten puuhun. Näen hänen jalkojensa ja käsiensä arvet ja ruvet. Vasemman jalan nilkka on punaisenaan verestä ja verta valuu vuolaana pitkin nilkkaa värjäten vihreän sammaleenkin punaiseksi. Kulmani rypistyvät huolesta ja surun aalto tulvahtaa sisälläni. Kävelen tytön luokse ja kuulen hänen nyyhkyttävän. Sydämeeni särkee, ihan kuin joku löisi jääpuikon kerta toisensa jälkeen rintani läpi. Sydämeni itkee. Laskeudun kyykkyyn tytön tasolle ja kosketan hänen olkapäätään, tai yritän koskettaa. Käteni kuitenkin menee hänen lävitseen. Säikähtäneenä vedän käteni pois ja katson sitä hämmentyneenä. Tajuan, että pystyn näkemään käteni lävitse.
”Mikä minua vaivaa?” mietin säikähtäneenä. Tuon toisen käteni toisen viereen ja kääntelen niitä hämmentyneenä. Yritän uudelleen silittää tytön hiuksia, mutta se ei onnistu. Haluan lohduttaa tyttöä, haluan halata häntä ja saada hänet jälleen hymyilemään. Haluan auttaa tuota tyttöä. Mutten pysty siihen.

”Maailman hirvein tunne”, ajattelen: ”Kun haluaa auttaa, muttei pysty.” Kohta tyttö nostaa katseensa, hänen kauniita silmiään ympäröi levinneet meikit ja hänen silmistään paistaa ahdistus ja häpeä. Hän ei enää itke, mutta tiedän että hänen sisällään on vesiputous, joka pääsee valloilleen minä hetkenä hyvänsä. Tyttö nousee ylös ja kävelee lävitseni. Se tuntuu kamalalta, en halua, että lävitseni kävellään. Tyttö lähtee taas juoksemaan ja seuraan häntä. Pian olemme järven rannassa. Katon kauhuissani, kun tyttö jatkaa juoksuaan ylös kalliolle. Hän ei pysähdy ennen kuin on korkeimmalla kohdalla. Tyttö katsoo alas ja kyynel putoaa hänen silmästään rikkoen tyynen veden pinnan. Kauhuissani juoksen ylös hänen peräänsä, tietäen etten voi tehdä mitään. Juuri kun olen enää käden mitan päässä tyttö hyppää ja kuulen hennon kuiskauksen:
”Viimein.”

Pysähdyn kuin seinään ja katson työn putoamista. Kyynel valuu poskeani pitkin ja putoaa sammaleelle. Kuulen kun tyttö osuu veteen ja toinenkin kyynel valuu poskeani pitkin.
”En voi tehdä mitään, olen niin hyödytön”, ajattelen itkien: ”Minusta ei ole mihinkään kaikki vain kävelevät lävitseni.” Silloin tajuan, mitä minun täytyy tehdä, se näkyy selvänä mielessäni.

”Sinun vuoksesi”, sanon ja hyppään tytön perään.

Aamulla kukkakuvioiseen peittoon kääriytynyt tyttö ei herää herätyskellonsa ääneen. Tyttö ei tee elettäkään sammuttaakseen herätyskellon. Hänen kämppäkaverinsa kuitenkin herää ja huutaa:
”Oona! Sammuta tuo, haluan nukkua vielä kymmenen minuuttia. ”
Oona ei kuitenkaan reagoi ja kämppis joutuu nousemaan ja sammuttamaan herätyksen. Kämppis tönäisee vaaleahiuksista tyttöä kylkeen saadakseen hänet hereille. Hän koskettaa Oonan poskea ja kauhistuu sen kylmyyttä. Vaaleahiuksinen kämppis laittaa viestiä kahdelle ystävälleen ja kysyy mitä hänen pitäisi tehdä. Ystävistä toinen ei vastaa, koska hän nukkuu ja toinen, sinihiuksinen, ryntää kämppiksen luokse. Sinihiuksinen tyttö ehdottaa yksykskakkoseen soittamista ja niin he tekevät. He jäävät odottamaan ambulanssia, mutta ambulanssin tullessa, heidät käsketään kouluun.
Seuraavana päivänä kämppis saa tietää ystävänsä kuolleen aivoveritulppaan. Hän kummissaan, miten niin nuori voi saada aivoveritulpan.

Kaikki on mahdollista, niin sanotaan.