"Hienoa Kimalaistassu!" harmaa kolli kehuu oppilastaan. Kimalaistassu on hänen ensimmäinen oppilaansa ja hänestä vaikuttaa, että tuo oppii hyvin.
"Lähdetään takaisin leiriin, vanhukset varmasti kaipaavat jo tuoresaalista", Hiiriviiksi sanoo ja lähtee kohti leiriä. Kimalaistassu on hyvillään mestarinsa kehuista ja seuraa tätä häntä pystyssä. Tämä on vasta hänen toinen saalistusharjoituksensa ja hän sai hiiren. Toisaalta Kimalaistassun sisko Kukkatassu oli saanut myyrän ensimmäisessä saalistuksessaan. Siinä samassa valkoinen oppilas pöllähtää puskasta päästäinen suussaan roikkuen. Kukkatassu on iloinen nähdessään veljensä ja heilauttaa häntäänsä tervehdykseksi. Hänen perässään tulee myös Pähkinähäntä, joka ottaa veljensä Hiiriviiksen kiinni. Pähkinähäntä alkaa kertomaan kuinka hyvin Kukkatassu suoriutui tämän päiväisestä metsästyksestä ja Hiiriviiksi kertoo Kimalaistassun saaliista. Pähkinähäntä kääntyy katsomaan perässä tulevaa Kimalaistassua lapansa yli ja onnittelee tätä. Kukkatassu pukkaa veljeään ystävllisesti, hän on iloinen veljensä saamasta saaliista, muttei pysty päästäisen takia naukumaan mitään. Rintarinnan sisarukset tassuttavat leiriin ja pudottavat saaliinsa tuoresaaliskasaan.
"Sait ensimmäisen saaliisi", Kukkatassu onnittelee veljeään, joka nyökkää kiitokseksi kehuista.
"Klaaninvanhimmille pitäisi viedä tuoresaalista", Kimalaistassu sanoo ja poimii saamansa hiiren kasasta lähtien viemään sitä klaaninvanhimpien pesään. Kukkatassu poimii oman saaliinsa ja seuraa veljeään.
Varispentu, Täpläpentu ja Yöpentu leikkivät taistelua luolan edustalla ja varjossa makoileva Paatsamanvarjo katselee pentujaan muistellen omia leikkejään pentuetovereidensa Leijonanroihun ja Närhensulan kanssa. Hän muistaa kuinka he monta kertaa lähtivät omille pikku seikkailuilleen. Kerran he olivat lähteneet leiristä ja eksyneet ketunpesään. Sokea Närhensulka oli tuolloin melkein tippunut leiriin. Hän olisi voinut kuolla, mutta onneksi joku vanhempi soturi oli saanut vallatonta pentua niskavilloista ja Närhensulka oli säästynyt niskojen taittumiselta. Paatsamanvarjo näkee pennuissaan itsensä ja sisaruksensa. He eivät vain saa kokea klaanielämää, sen tuomaa turvaa ja yhdessä elämisen iloa. Paatsamanvarjo oli jättänyt tuon elämän taakseen Hallatulen vuoksi, eikä hän lainkaan katunut päätöstään. Samassa hän kuulee metsästämään lähteneen kumppaninsa naukaisun ja kääntää katseensa metsään päin. Paatsamanvarjo pomppaa jaloilleen, sillä vaistoaa, että jokin ei ole kunnossa. Hän astelee pois varjoista ja kuulee uuden naukaisun. Musta naaras kuulee äänessä pelkoa ja hätääntyneisyyttä. Jokin on pahasti pielessä.
"Pennut, menkää luolaan ja pysykää siellä kunnes palaan!" Paatsamanvarjo naukuu pienen hätäännyksen kuultavan äänestään läpi.
"Onko isä kunnossa? Varispentu kysyy huolissaan.
"Mitä tapahtuu?" Yöpentu naukuu hädissään kipittäessään sisarustensa kanss luolaan.
"En tiedä, mutta kaikki järjestyy", Paatsamanvarjo naukuu lohduttavasti ja patistaa pannut luolaan.
"Palaathan sinä?" pennuista pienin, Täpläpentu kysyy ja katsoo emoaan meripihkan värisillä silmillään.
"Minä palaan lupaan ja isännekin palaa kyllä", vihreäsilmäinen naaras lupaa. Hän ei kuitenkaan ole täysin varma uskooko sanoihinsa. Vielä kerran hän katsoo pentujaan ennen kuin pinkaisee pitkillä jaloillaan kohti ärhäkkää sähinää ja naukunaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti