Joulukalenteri 2015: 7. luukku Toivoa tulevasta

Valkoinen kolli punaoransseilla korvannipukoilla ja hännänpäällä, istuu puunoksalla ja tarkkailee alhaalla vipeltävää pikkotusta. Meripihkan väriset silmät tarkkailevat kohdetta eivätkä päästä sitä hetkeksikään pois näkyvistä. Voimakkaat takajalat jännittyvät kissan valmistautuessa loikkaan. Vielä hetki... Nyt. Erakkokolli laskeutuu saaliinsa niskaan ja päättää sätkivän pitkäkorvan hengen jämäkällä puraisulla niskaan. Tyytyväisenä saaliiseensa kolli lähtee tassuttamaan kohti uutta kotiaan ja siellä odottavaa kumppaniaan. Hiljainen kehräys nousee ilmoille kollin ajatellessa kaunista mustaa naarasta.

Noin kaksi kuuta on nyt kulunut siitä, kun Hallatuli ja Paatsamanvarjo jättivät klaanielämän ja aloittivat uuden lehden elämässä. Kolme auringonkiertoa heillä meni ennen kuin löysivät paikan, jonne asettua. Tuiskun keskellä taivaltaessaan kissakaksikko oli löytänyt hylätyn kaksijalkojen louhoksen ja tehneet pesän yhteen luolista. Molemmat ikävöivät klaanielämää, mutta he tiesivät etteivät voisi enää palata. Klaanit eivät kuitenkaan olisi hyväksyneet näiden kahden rakkautta. Yhdessä he pääsivät yli kaipuustaan, vaikka vieläkin molemmat tuntevat klaanien kutsun sydämissään. Neljäsosakuu sitten heidän huolikseen syntyivät kolme kaunista pentua. Yksi valkea kuin lumi oransseilla tassuilla ja korvannipukoilla, sekä mustalla silmänympäryksellä; yksi musta kuin yö valkoisia korvannipukoita ja hännänpäätä lukuunottamatta ja yksi savunharmaa naamassaan valkoinen juova ja oikean silmänsä alla hailakanoranssi laikku. Nuo kolme pentua ilahduttivat kaksikon elämää ja antoivat heille syyn jatkaa, vaikka lehtikadon pimeys ja lumisade meinasivatkin masentaa. Hiljaa, häiritsemättä he olivat saaneet elää ja alkoivat lopulta tottua siihen että heidän ei tarvinnut huolehtia muista kuin itsestään ja toisistaan.

Paatsamanvarjo torkkuu sananjalka-sammalpedillä pennut kippurassa vierellään, kun Hallatuli astelee luolaan kani suussaan. Hitaasti musta naaras nostaa korviaan ja avaa suutaan tuntiessaan tuoresaaliin maukkaan tuoksun. Hän avaa silmänsä ja nostaa päätään kohdistaen paatsamanväriset silmänsä kumppaniinsa. Pieni kehräys nousee naaraan kurkusta, kun Hallatuli astelee ja lähemmäs ja tiputtaa kanin vähän matkan päähän. Hän kumartuu koskettamaan kumppaninsa nenänpäätä ja katsoo sitten kolmea pientä karvapalleroa.
"Ovatko he nukkuneet koko aamun?" Hallatuli kysyy ja asettuu kumppaninsa viereen vetäen kanin heidän väliinsä.
"Eivät", Paatsamanvarjo naukuu vastaukseksi: "He juoksivat ja nahistelivat vielä hetki sitten, mutta väsähtivät äsken." Hallatulen viikset väpättävät huvittuneesti ja hän katsahtaa kolmea nyyttiä palaten sitten takaisin jäniksen pariin. Paatsamanvarjokin käy jäniksen kimppuun. Kummatkin nauttivat pitkästä aikaa kunnon ateriasta, sillä lehtikato oli ollut pitkä ja tuoresaalis vähissä. Pikkuhiljaa tulevan viherlehden aurinko alkoi lämmittää maata ja herätellä maan alla nukkuvia pikkuotuksia.

"Varispentu, herää, herää!" pieni valkoinen naaras tökkii veljeään yrittäen saada tämän hereille. Hitaasti savunharmaa pentu avaa eri väriset silmänsä. Toinen silmistä on vihreä kuin paatsamanlehdet ja toiseen on sekoittunut vihreän lisäksi meripihkanruskeaa. Varispentu haukoittelee makeasti paljastaen rivistön pieniä, teräviä hampaita.
"Mitä nyt?" pentu naukuu ärsyyntyneenä siitä, että hänet oli herätetty.
"Ajattelin, että haluaisit ehkä kuulla isän tarinoita klaaneista järvellä", Täpläpentu vastaa ja innostuksen voi kuulla hänen äänestään. Siinä samassa Varispennun silmät kirkastuvat ja tämä pomppaa seisalleen. Hallatuli seuraa pentujaan viikset hyväntuulisesti väpättäen. Katsellessaan innokkaita, huolettomia pentujaan valkeasta kollista tuntuu pitkästä aikaa, että heillä on tulevaisuus ja toivoa.
Musta naaraspentu vipeltää nopeasti sisarustensa ohitse ja istahtaa isänsä eteen valkoinen hännänpää innostuksesta nykien ja siniset silmät loistaen. Varispentu ja Täpläpentu kipittivät Yöpennun perässä hännät innokaasti pystyssä ja istahtavat siskonsa viereen kietoen häntänsä käpälilleen. He eivät millään malta odottaa, minkä tarinan isä tällä kertaa kertoo. Hitaasti entinen Varjoklaanin soturi alkaa kertoa tarinaa klaanien suuresta vaelluksesta Järvelle. Hallatuli ollut matkan aikaan vain toive emonsa mielessä, mutta hän oli kuullut tarinan niin monta kertaa, että osaisi sen kuin olisi itse ollut paikalla. Muutaman hännänmitan päästä sammalpediltä Paatsamanvarjo katsoo pentujaan ja kumppaniaan hiljaa kehräten. Onnellisena hän laskee päänsä käpälilleen ja asettaa häntänsä nenälleen. Musta naaras sulkee silmänsä kuunnellen Hallatulen tarinaa. Luolan ulkopuolella aurinko on jo melkein kadonnut taivaanrannan taakse ja enää muutamia säteitä yltää lämittämään routaita maata. Lehtikato on väistymässä ja hiirenkorva alkanut. Hiirenkorva, joka tuo mukanaan toivoa kauniista huomisesta ja valoisasta tulevaisuudesta.