Jouluinen. Kukkia? Iltasatu. Osa 18.
”Toivottavasti Pipa pitää näistä kukista”, Eljas ajattelee kävellessään katua pitkin Pipan taloa kohti. Hänellä on kädessään kaksi punaista kukkaa, suklaarasia ja shampoo. Eljas on ostanut Pipan suosikkisuklaa lajitelman ja kävi Pipan parturilla kysymässä Pipan suosikkishampoosta. Tuo shampoo ei ollut halpa, mutta Eljas toivoo, että saisi lepyteltyä Pipaa edes vähän. Hänellä on niin paha mieli aiheuttamistaan ongelmista Pipalle. Eljas saapuu ovelle ja koputtaa epäröiden oveen. Hänen sydämensä lyönnit kiihtyvät ja Eljas hengittää syvään. Kohta tuttu vaaleahiuksinen poika avaa oven. Hän katsoo Eljas silmiään siristäen ja sanoo:
”Pipa ei halua nähdä sinua. Eikä hän kyllä ole kotonakaan.”
Eljaksen sanat, josta hän oli miettinyt koko matkan kävellessään, takertuvat kurkkuun.
”Hän ei ole kotona, ai … Tietysti, hän ei halua nähdä minua, ihan ymmärrettävää”, hän ajattelee ja yrittää saada jotain ulos suustaan. Hän hakee sanoja ja yrittää saada aivojensa puheosaa toimimaan.
”Aivan, selvä, no voitko antaa nämä hänelle?” Eljas sanoo ja ojentaa pienen punaisen lahjakassin ja kaksi kukkaa Populle. Popu nyökkää ja sulkee oven. Eljas kääntyy murheellisena poispäin. Hän kävelee jonkin matkaa ja päätyy läheiseen puistoon, jonne hän jää istumaan tietämättä mitä tehdä. Hänellä ei ole paikkaa minne mennä, eikä mitään tarkoitusta elää. Hän haluaisi vain hypätä jyrkänteeltä ja muuttua osaksi elämän kiertokulkua. Eljas nousee penkiltä ja lähtee kävelemään puiston halki kuusimetsään. Hän kävelee ensin, mutta alkaa sitten juosta. Yhä nopeammin ja nopeammin kunnes hän ei enää jaksa vaan valahtaa maahan pystymättä liikkumaan. Hän päättää jäädä siihen ja toivoo, että joku villieläin söisi hänet.
Eljas havahtuu puhelimensa värinään ja nousee istumaan. Hän on hetken aikaa hämmentynyt ympäristöstä, kunnes muistaa juosseensa. Eljas kaivaa puhelimen taskustaan ja huomaa saaneensa viestin Pipalta. Eljas on hämmentynyt. ”Pipa ei halunnut nähdä minua, miksi hän laittoi minulle viestin?” Eljas miettii avatessaan ja lukiessaan viestiä. Viesti kertoo, että Pipa on edelleen vihainen ja hän ei ymmärrä Eljasta, mutta haluaa nähdä. Eljas vastaa hämmentyneenä viestiin ja pyytää, että Pipa tulisi tuohon läheiseen puistoon. Eljas nostaa katseensa puhelimesta ja katselee ympärilleen. Hän ei ole ihan varma mistä suunnasta tuli, mutta lähtee kävelemään sinne mistä luulee tulleensa.
Eljas astuu puistoon ja on tyytyväinen vaistoonsa, joka ei taaskaan pettänyt. Hän näkee vaaleahiuksisen tonttutytön penkillä vaaleansinisessä takissa. Eljas laittaa kädet taskuunsa, koska niitä paleltaa ja kävelee Pipan luokse kasvoillaan anteeksipyytävä ilme. Pipa taputtaa kädellään penkkiä vieressään ja Eljas istuu siihen.
”Pipa, olen todella pahoillani siitä mitä tapahtui. Tiedän tehneeni väärin”, Eljas sanoo: ”Todella väärin, ei muita saisi kohdella niin. Ymmärrän sen nyt.”
Pipa avaa suunsa, mutta sulkee sen sitten ihan kuin ei tietäisi mitä sanoa. Hän vain katsoo Eljasta kylmästi ja kysyy sitten: ”Mitä sinulle on tapahtunut? Haluan tietää sinun tarinasi. Koko tarinasi, en vain osaa siitä.” Hän katsoo Eljasta odottaen jonkinlaista vastausta. Eljas ei tiedä mitä vastata. Hetken aikaa molemmat vain katsovat toisiaan hiljaisuudessa.
”Okei, en ole koskaan kertonut tätä ”tarinaa” kellekään, en ainakaan kokonaan”, Eljas rikkoo hiljaisuuden ja kertoo Pipalle lapsuudestaan: isästään, joka ei koskaan ollut tyytyväinen poikaansa ja joka löi Eljasta, jos poika ei miellyttänyt; ”koulukavereistaan”, jotka kiusasivat Eljasta ja äidistään, joka oli liian arka auttaakseen poikaansa. Hän kertoo Pipalle, minkä takia halusi Korvatunturille töihin alun perin: Eljas halusi tuoda iloa lapsille tekemällä lahjoja. Eljas ei ole koskaan saanut vanhemmiltaan mitään, mutta jouluna myös pieni Eljas sai jotain, siksi Eljas halusi Korvatunturille, jotta hän voisi tehdä lahjoja lapsille jotka eivät muuten koskaan saaneet mitään. Tuo hyvä tarkoitus kuitenkin unohtui, kun Eljaksen täytyi kovettaa kuorensa ja olla muita parempi päästäkseen tavoitteeseensa.
Pipa kuuntelee hiljaa Eljaksen tarinaa hämmästyneenä. Hän ei tiennyt Eljaksen isästä, hän tiesi vain ettei Eljas tykännyt olla kotona. Pipa ei tiedä mitä ajatella, hän on sekaisin. Hän toisaalta on vihainen ja toisaalta hän tuntee sääliä. Nyt hän tietää millaisen matkan Eljas on kulkenut nykyiseen itseensä. Hän tietää kuinka helposti eriasiat ovat vaikuttaneet häneen.
”Elja…”, Pipa aloittaa, muttei tiedä kuinka jatkaa ja päättää vain halata tonttupoikaa. Eljas jähmettyy tonttutytön halatessa ja selvittyään alkuhämmennyksestä, kietoo kätensä tytön ympärille.
”Olen todella pahoillani”, Eljas kuiskaa tytön korvaan: ”En ole ollut oma itseni lähiaikoina.”
Eljas ja Pipa kävelevät käsi kädessä lumisia katuja pitkin, on hämärää ja vain katulamput tuovat valoa pimeyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti