Jouluinen. Krapula. Iltasatu. Osa 7.
”Aargh, olen märkä”, Eljas herää ojasta Itsenäisyyspäivää
seuraavana päivänä. Hänen päässään pyörii muistikuvia eilisestä. Hän hieraisee
silmiään. ”Olin baarissa, mitä minä teen ojassa”, Eljas miettii taivasta
katsellen.
”Missä minä olen?” Eljas kysyy ääneen maaten selällään:
”Paljon kello on?” Hän yrittää päästä ylös, mutta seisominen on vaikeaa.
Eljakselle tulee yhtäkkiä kamalan paha olo ja laatta lentää. Hän ottaa maasta
tukea ja katselee ympärilleen. "Tämä näyttää tutulta paikalta", hän ajattelee:
”Hetkonen.” Eljas raahautuu ylös ojasta ja löytää itsensä seisomasta
moottoritien varresta. ”Olen Korvatunturille menevän tien varressa”, Eljas
tajuaa: ”Hyvä, minunhan täytyy yrittää päästä Korvatunturin toiselle puolelle.”
Eljas yökkää ja mahaansa pitäen oksentaa.
”En juo enää ikinä”, Eljas kuiskaa itselleen ja purskahtaa
nauruun: ”Äh, miksi muka en? Huomenna uudestaan.”
Eljas hapuilee taskujaan ja
kuin ihmeen kaupalla, sekä puhelin että lompakko ovat tallella. Eljas katsoo
kelloa: ”Oho, se on jo yksi päivällä. Taisin sammua.” Samalla hän löytää taskuistaan
jotain muuta, pienen paperilapun jossa lukee:
”Olen palveluksen velkaa. Tiedän ettet muista, mutta soita:”
ja puhelin numero. Eljas kaivaa puhelimensa ja näppäilee numeron. Hetken aikaa puhelin
piippaa, mutta kohta toisesta päästä kuuluu miehen ääni:
”Odotinkin, että soitat. Kuinka voi auttaa?” Eljas hämmentyy
ja on hetken ihan hiljaa. Hän miettii mitä haluaisi, vaikka se on ihan
ilmiselvää.
”Öh”, Eljas aloittaa: ”Tarvitsisin kyydin pois täältä.” Hän
katsoo ympärilleen yrittäen selvittää itselleen mikä ”täältä” on.
”Taidat olla eksyksissä”, mies sanoo nauraen: ”Tulen
hakemaan, mutten voi viedä sinua sen tonttutyttösi luokse Kuuselaan asti. Voin
viedä sinut Saanaan. Missä sinä suurin piirtein olet?” Eljaksen kulmat
rypistyvät: ”Kuinka hän tietää Pipasta?”
”Tuota noin”, Eljas bongaa kyltin, jossa lukee ”Saana 110”
ja sanoo miehelle puhelimessa: ”Tota, matkaa Saanaan on tästä 100 kilometriä ja
seison moottoritienvarressa.”
”Selvä lähden tulemaan”, mies sanoo huvittuneena ja sulkee
puhelimen.
Eljas istahtaa maahan ja jää odottamaan. Hänellä on päällään takki,
mutta vasta nyt hän tajuaa että hänen toinen kenkänsä on jossain. Hän katselee
ympärilleen, muttei näe kenkäänsä. Odottaessaan Eljas viestittelee tonttutyttö
Pipan kanssa, jonka luokse hän on menossa.
”Shiit!” Eljas huudahtaa, kun hänen puhelimensa akku loppuu.
Hän istuu kädet taskussa ja katselee autoja, yrittäen nähdä autoa, joka
hidastaisi vauhtiaan.
Kuluu noin tunti, Eljas ei ole varma ajankulusta, ennen kuin
eräs auto hidastaa Eljaksen kohdalla.
”Hyppää kyytiin!” ikkunasta huutaa mies, jolla on päällään
puku ja aurinkolasit. Eljas tunnistaa miehen äänestä.
”Miksi sinä olet minulle velkaa?” Eljas kysyy istuessaan
pelkääjän paikalle. Auto jatkaa matkaansa kohti Saanaa. Mies alkaa selittää Eljakselle eilisillan
tapahtumia. Eljas saa kuulla olleensa uhkarohkea ja pelastaneensa miehen rekan
alta. Eljas hämmentyy: ”Miten kännissä minä oikein olin?” Sitten hän saa kuulla
kertoneensa koko tarinansa tälle tuntemattomalle miehelle.
”Niin mikäs sinun nimesi oli?” Eljas kysyy kerättyään
tarpeeksi rohkeutta siihen. Mies puvussa repeää nauruun.
”Taisit juoda liikaa viime yönä ja eilen illalla”, hän sanoo
saatuaan naurunsa laantumaan: ”Minun nimeni on Olaffi Tauno. Hauska tutustua,
taas.”
”Minun muistini katoaa aina osittain, kun juon”, Eljas sanoo
hämillään. Koko loppu matkan he istuvat keskustellen kaikesta mahdollisesta.
Ilta pimenee jo, kun Olaffi kaartaa motellin pihaan.
”Jätän sinut tähän”, mies sanoo ja ojentaa Eljakselle
kahdenkympin setelin: ”Toivottavasti pääset Kuuselaan.” Eljas kiittää, ottaa
setelin hämmentyneenä ja nousee kyydistä. Mies lähtee takaisin päin, ja Eljas
vain jää katsomaan punaisia takavaloja.
Jatkuu seuraavassa luvussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti