Eljas istuu vanhan huoneensa lattialla nojaten sänkynsä
päätyyn ja kirjoittaen vihkoonsa päiväkirjaa. Hänen ympärillään on
purkamattomia laatikoita ja aukinainen matkalaukku.
”Täällä ollaan, vanhempieni luona, entisessä kodissani.
Tulin tänne eilen iltapäivällä. Tämä paikka ei kyllä ole ollut minulle koti
pitkään aikaan. Yläasteellakaan tämä ei ollut enää kotini. Tämä on vain talo,
jossa asuin ja elin, mutta ei tämä koti ole. Nämä seinät tuovat mieleeni vain
isän huudot ja ne kamalat kommentit tonttukirjassa… ”
Eljas nostaa katseensa kirjasta seinään ja pudistaa
mielestään kaikki kamalat muistot. Hän tuijottaa hetken seinää jatkaen sitten
kirjoittamista.
”Tänään on Itsenäisyyspäivä, jota juhlistamme
”perinteisellä” Itsenäisyyspäivän aterialla… En ole viiteen vuoteen syönyt
vanhempieni kanssa saman pöydän ääressä, koska se on tuskaa. En voi sietää
heidän pettyneitä katseitaan. Ajattelin lähteä huomenna jonnekin muualle, sillä
en kestä tätä taloa. Oikeastaan koko tämä kylä on minulle kuin helvetti. Tontut muistavat vain sen hiljaisen,
kunnianhimoisen tonttupojan, joka keskittyi vaan opiskeluun. Vanhempieni
mielestä taas en keskittynyt opiskeluun tarpeeksi. Toivoin, että vanhempani
olisivat muuttuneet vähemmän vaativiksi poissa ollessani, mutta ei. Isä ei edes
suostunut auttamaan muuttokuorman purkamisessa ja äiti oli liian peloissaan
sanoakseen mitään. Eivätkö vanhemmat yleensä kaipaa lapsiaan?
Minulla on ikävä Karvaturria, kaipaan hänen lämpöään.
Kuinkahan se pärjää naapurini kanssa?”
Eljas sulkee vihkon ja piilottaa sen vanhaan piilopaikkaansa
patjan väliin. Patjan välissä on kaksi muutakin samannäköistä vihkoa. Ne ovat
Eljaksen vanhoja päiväkirjoja. Molempien kannet on koristeltu. Toisen kannessa
on sininen poliisin puhelinkoppi ”Tardis”, sekä äänimeisseli (=Sonic
Screwdriver), ja toinen, vanhempi, on päällystetty punakultaisella lahjapaperilla
ja siinä on kuva lahjapaketeista. Kynän Eljas jättää lattialle matkalaukkunsa
viereen. Hän nousee ja selaa Instagramia puhelimellaan. Hän pysähtyy katsomaan
kuvaa tonttutytöstä, joka hymyilee kynttilä kädessään. Tonttutyttö on Eljaksen
KIK tuttavuus. Tuo tonttu on ainut kenen kanssa Eljas jakaa kaiken, hän tietää
voivansa luottaa tyttöön. Eljas laittaa viestiä tuolla tytölle ja kertoo
olevansa vanhemmillaan. Tyttö vastaa ja kysyy haluaisiko Eljas nyt, kun hänellä
on aikaa, tulla käymään. Tyttö asuu Korvatunturin toisella puolella, minne on
parin päivän matka. Eljas vastaa tulevansa mielellään, kunhan ehtii.
”Eljas!” Eljaksen kauniit ajatukset rikkoo hänen isänsä
huuto: ”Tule syömään!”
Eljas huokaisee ja laittaa puhelimen taskuunsa. Hän
laahustaa keittiöön, missä hänen isänsä istuu pöydän päässä ja äiti kantaa pöytään
paistia. Eljas vetää kasvoilleen hymyn yrittäen saada sen näyttämään
mahdollisimman aidolta. Hänen isänsä ei hymyile. Eljas istuu paikalleen ja
odottaa, että hänen äitinsäkin istuu alas.
”Tuoksuu hyvältä”, Eljas aloittaa varovasti keskustelun.
Hänen äitinsä hymyilee ja katsoo miestään, joka sanaakaan sanomatta leikkaa
itselleen palan paistia. Eljas hymyillen kehottaa äitiään ottamaan ensin ja
yrittää hymyillä, vaikka hänen isänsä katsookin häntä murhaavasti syödessään.
”Mikäs siellä Korvatunturilla meni pieleen?” isä kysyy
Eljakselta. Eljas nostaa katseensa lautasesta ja katsoo isäänsä säikähtäneenä,
hän nielaisee nopeasti suussaan olleen palasen.
”Tuota…” Eljas aloittaa ja yrittää keksiä hätäisesti jotain:
”Minä vain pidän hieman lomaa.” Hänen isänsä katsoo häntä epäluuloisena. Isä ei
usko sanaakaan mitä hänen poikansa sanoo.
”AHA”, isä sanoo ja ottaa kulauksen kotikaljaa. Hän pudistaa
päätään pettyneenä ja jatkaa syömistä. Eljas katsoo hämillään lautastaan. Hän
tuntee olonsa kuin pikkupojaksi jälleen.
”Mukavaa, kun tulit”, Eljaksen äiti sanoo hymyillen
rakkaalle pojalleen. Eljas ei kuitenkaan näe äitinsä hymyä, vaan tuijottaa
lautastaan syöden hiljaa. Koko loppuajan he vain istuvat hiljaa ja syövät.
Syötyään Eljas kiittää ja nousee.
”Annoinko sinulle luvan nousta?” hänen isänsä kysyy ja Eljas
istuu säikähtäneenä takaisin: ”Mi-minä en ajatellut, että…”
”Ajattelisit sitten enemmän”, isä korottaa hieman ääntään:
”Tiedän, että sinä myrkytit Pukin puuron. Tiedät etten tykkää valehtelusta.”
Eljas nostaa katseensa käsistään isäänsä ja hänen silmänsä ovat apposen auki.
Kuinka hän tietää?
”Mutta kun, e-en”, Eljas selittää: ”En se ollut minä.”
Eljaksen isän silmiin nousee viha, hän ei voi sietää valehtelua.
”Älä valehtele!” isä huutaa: ”Itse Muori soitti minulle.”
Eljas katsoo isäänsä ja näyttää vielä säikähtäneemmältä. Miksi heidän täytyi
soittaa isälleni?
”Se en ollut minä”, Eljas yrittää vielä, mutta hänen isänsä
ei suostu kuuntelemaan. Isä nousee rivakasti ylös ja kaataa tuolin.
”Älä valehtele!” hän huutaa: ”Enkö minä ole opettanut
puhumaan totta?!” Eljas kavahtaa taaksepäin ja on kaatua tuolillaan. Eljaksen
äiti katsoo vain kauhuissaan. Eljas kerää rohkeutensa ja nousee ylös.
”Minä en myrkyttänyt Pukin puuroa!” hän korottaa ääntään ja
panee ensimmäistä kertaa elämässään isälleen vastaan: ”Jos et usko minua se ei
ole ongelmani!” Hän kääntyy juostakseen ulos, mutta hänen isänsä tarttuu häntä
olkapäästä:
”Minulle ei käännetä selkää!” Eljas riuhtaisee itsensä irti
ja juoksee ulos talosta, napaten mukaansa takkinsa ja kenkänsä. Hän kuulee
isänsä huudot, muttei pysähdy. Hän juoksee sukkasillaan niin kauas kuin kykenee
ja vetää kengät jalkaansa, sekä takin päälleen.
Eljas suuntaa askeleensa
läheiseen baariin ajatellen:
”Onneksi minulla on lompakko takkini taskussa, sillä en aio
mennä takaisin. Huomenna minä lähden pois tästä kaupungista. Enkä aio palata."
”Tuo oli elämäni hirvein
Itsenäisyyspäivä.”
Jatkuu ensiluvussa...
Jatkuu ensiluvussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti