Jouluinen.Pikkelssejä ja kinkkuja. Iltasatu. Osa 9.
Eljas kävelee tienviertä määränpäänään ihan mikä tahansa paikka, josta saa ruokaa. Eljaksella on niin kova nälkä, että kaikki autot näyttävät liikkuvilta kinkuilta ja puut piparminttutangoilta.
”Onneksi minulla on rahaa vielä”, hän ajattelee nähdessään valon pilkahduksen. Hän nimittäin näkee huoltoaseman, jonka suuressa kyltissä lukee ”24 h”.
Eljas on kävellyt koko aamupäivän, sillä bussi jätti hänet korpeen päätepysäkille, jolla hän nukkui viime yön. Eljas aivastaa, yöt ulkona eivät tee hänelle hyvää ja hänellä on flunssainen olo. Loppumatkan Eljas juoksee minkä jaloistaan pääsee ja nälältään kykenee, hän on syönyt viimeksi eilen puolen päivän aikoihin.
Eljas pääsee huoltoasemalle ja maksaa noutopöydän, sillä hänellä on nälkä ja noutopöydästä voi aina hakea lisää. Hän syö tyytyväisenä ja miettii kuinka jatkaa matkaa, samalla hän myös laskee rahansa.
”Rahat on lopussa”, Eljas mutisee itsekseen mutustaessaan leipää: ”Vain hieman päälle viisikymppiä käteisenä. Paljonkohan pankkikortillani on?”
Eljas istahtaa ulos penkille miettimään jatkoa. Hän pyörittelee peukaloitaan ja katselee tonttuja, jotka ovat niin kiireisen näköisiä. Hän huokaisee: ”Mistä mistä saan kyydin eteenpäin, en jaksaisi enää kävellä…” Hän näkee vanhan miehen, joka lähtee varovasti ylittämään tietä.
”Hmm, vanhuksia on helppo huijata”, Eljas ajattelee ja nousee suunnitelmaa punoen. Hän kävelee miehen luo ja matkalla nappaa penkille unohtuneen kassin mukaansa. Hän kysyy harmaantuneelta mieheltä voisiko saada kyydin Luumukylään. Mies hätkähtää kuullessaan Eljaksen äänen ja katsoo tonttupoikaa kummissaan.
”Miksi ihmeessä, luuletko, että minä tuosta vain lähden ajamaan niinkin kauas kuin Luumukylään?” mies kysyy ja pudistaa päätään epäuskoisena. Eljas selittää nopeasti, että hänen täytyisi päästä vanhempiensa luokse jouluksi, mutta rahat ovat loppu. Hän kertoo uskomattoman tarinan matkastaan huoltoasemalle: kuinka hän nukkui ulkona viimeiset yöt ja käveli tänne Kuuselasta asti. Miehen katse heltyy saman tien ja Eljas väläyttää aurinkoisimman hymynsä. Mies kehottaa Eljasta seuraamaan häntä autolleen ja miehen kääntäessä selkänsä, Eljaksen kasvoille nousee viekas hymy. Hän auttaa miestä oven avaamisessa ja istahtaa sitten itse pelkääjän paikalle. Mies kuitenkin pudistaa päätään osoittaen takapenkkiä.
”Sinun täytyy mennä taakse istumaan”, vanha mies sanoo: ”Vaimoni tulee vielä kyytiin.” Eljas nousee nopeasti ulos autosta ja näkee vanhan, vahvasti meikatun naisen kävelevän autolle päin. Eljas istahtaa ärsyyntyneenä takapenkille. Nainen tulee ja kysyy kuka nuori mies tapapenkillä on. Eljas ei ehdi sanoa sanaakaan ennen vanhaa miestä, joka selittää vaimolleen saman tarinan kuin Eljas aikaisemmin miehelle. Nainen vaikuttaa heti paljon ystävällisemmältä ja esittäytyy:
”Hei, olen Kurpitsa Pikelsi ja tämä on mieheni Kurkku Pikelsi. Hauska tutustua.”
Eljas esittäytyy hymyillen niin aidosti kuin osaa. Kun auto kaartaa pois huoltoaseman pihasta, nainen kääntyy eteenpäin ja Eljaksen hymy hyytyy. Häntä ärsyttää takana istuminen, sillä hän tuntee olonsa pikkupojaksi. Eljas joutuu kuuntelemaan koko matka Luumukylään asti Kurpitsan ja hänen rakkaan ”kurkkumussukkapikkelsin” elämänkertaa ja on iloinen päästyään ulos tuosta autosta. Hän kiittää pariskuntaa ja auto kaartaa pois. On jo pimeää ja Eljaksen puhelimen kello näyttää iltayhdeksää.
”Onneksi minulla on rahaa vielä”, hän ajattelee nähdessään valon pilkahduksen. Hän nimittäin näkee huoltoaseman, jonka suuressa kyltissä lukee ”24 h”.
Eljas on kävellyt koko aamupäivän, sillä bussi jätti hänet korpeen päätepysäkille, jolla hän nukkui viime yön. Eljas aivastaa, yöt ulkona eivät tee hänelle hyvää ja hänellä on flunssainen olo. Loppumatkan Eljas juoksee minkä jaloistaan pääsee ja nälältään kykenee, hän on syönyt viimeksi eilen puolen päivän aikoihin.
Eljas pääsee huoltoasemalle ja maksaa noutopöydän, sillä hänellä on nälkä ja noutopöydästä voi aina hakea lisää. Hän syö tyytyväisenä ja miettii kuinka jatkaa matkaa, samalla hän myös laskee rahansa.
”Rahat on lopussa”, Eljas mutisee itsekseen mutustaessaan leipää: ”Vain hieman päälle viisikymppiä käteisenä. Paljonkohan pankkikortillani on?”
Syötyään hän menee pankkiautomaatille ja katsoo tiliään hämmästyneenä.
”100 euroa”, hän sanoo ääneen ja jatkaa ajatuksissaan: ”Mistä minä olen saanut satasen?” Hän ei saa päähänsä, kuka olisi halunnut lahjoittaa hänelle satasen. Hän nostaa itselleen neljä kymppiä ja käy kaupassa ostamassa pipareita ja lisää muovi hämähäkkejä.
”100 euroa”, hän sanoo ääneen ja jatkaa ajatuksissaan: ”Mistä minä olen saanut satasen?” Hän ei saa päähänsä, kuka olisi halunnut lahjoittaa hänelle satasen. Hän nostaa itselleen neljä kymppiä ja käy kaupassa ostamassa pipareita ja lisää muovi hämähäkkejä.
Eljas istahtaa ulos penkille miettimään jatkoa. Hän pyörittelee peukaloitaan ja katselee tonttuja, jotka ovat niin kiireisen näköisiä. Hän huokaisee: ”Mistä mistä saan kyydin eteenpäin, en jaksaisi enää kävellä…” Hän näkee vanhan miehen, joka lähtee varovasti ylittämään tietä.
”Hmm, vanhuksia on helppo huijata”, Eljas ajattelee ja nousee suunnitelmaa punoen. Hän kävelee miehen luo ja matkalla nappaa penkille unohtuneen kassin mukaansa. Hän kysyy harmaantuneelta mieheltä voisiko saada kyydin Luumukylään. Mies hätkähtää kuullessaan Eljaksen äänen ja katsoo tonttupoikaa kummissaan.
”Miksi ihmeessä, luuletko, että minä tuosta vain lähden ajamaan niinkin kauas kuin Luumukylään?” mies kysyy ja pudistaa päätään epäuskoisena. Eljas selittää nopeasti, että hänen täytyisi päästä vanhempiensa luokse jouluksi, mutta rahat ovat loppu. Hän kertoo uskomattoman tarinan matkastaan huoltoasemalle: kuinka hän nukkui ulkona viimeiset yöt ja käveli tänne Kuuselasta asti. Miehen katse heltyy saman tien ja Eljas väläyttää aurinkoisimman hymynsä. Mies kehottaa Eljasta seuraamaan häntä autolleen ja miehen kääntäessä selkänsä, Eljaksen kasvoille nousee viekas hymy. Hän auttaa miestä oven avaamisessa ja istahtaa sitten itse pelkääjän paikalle. Mies kuitenkin pudistaa päätään osoittaen takapenkkiä.
”Sinun täytyy mennä taakse istumaan”, vanha mies sanoo: ”Vaimoni tulee vielä kyytiin.” Eljas nousee nopeasti ulos autosta ja näkee vanhan, vahvasti meikatun naisen kävelevän autolle päin. Eljas istahtaa ärsyyntyneenä takapenkille. Nainen tulee ja kysyy kuka nuori mies tapapenkillä on. Eljas ei ehdi sanoa sanaakaan ennen vanhaa miestä, joka selittää vaimolleen saman tarinan kuin Eljas aikaisemmin miehelle. Nainen vaikuttaa heti paljon ystävällisemmältä ja esittäytyy:
”Hei, olen Kurpitsa Pikelsi ja tämä on mieheni Kurkku Pikelsi. Hauska tutustua.”
Eljas esittäytyy hymyillen niin aidosti kuin osaa. Kun auto kaartaa pois huoltoaseman pihasta, nainen kääntyy eteenpäin ja Eljaksen hymy hyytyy. Häntä ärsyttää takana istuminen, sillä hän tuntee olonsa pikkupojaksi. Eljas joutuu kuuntelemaan koko matka Luumukylään asti Kurpitsan ja hänen rakkaan ”kurkkumussukkapikkelsin” elämänkertaa ja on iloinen päästyään ulos tuosta autosta. Hän kiittää pariskuntaa ja auto kaartaa pois. On jo pimeää ja Eljaksen puhelimen kello näyttää iltayhdeksää.
Eljas seisoo paikoillaan katsellen ympärilleen, mistä löytäisin yöpaikan. Taivaalta alkaa sataa kaatamalla vettä ja Eljas juoksee lähimpään katokseen suojaan katsellen vesisadetta kyllästyneenä.
Jatkuu ensiluukussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti